Italiassa Alta Pusterian kuorotapahtuma kesällä 2002

-Frutti di mare, presto, per favore!

Harvat italiaksi osaamamme lauseet kaikuivat ahkerasti Helsinki-Vantaan lentokentällä aikaisin keskiviikkoaamuna 26.6., kun me, Vantaan Musiikkiopiston Nuorisokuoro Laurus, aloitimme matkamme Italian Dolomiiteille, Alta Pusterian kuorofestivaaleille.

Münchenin lentokentälle onnistuneesti laskeuduttuamme löysimme sitten pian bussimme ja kuskin Tonin, jonka kyydillä neljän tunnin matka Itävallan läpi Pohjois-Italiaan taittui hilpeästi. Majoittauduimme viehättävään pieneen hotelliin, jonka ennakkoluuloista poiketen osoittautui oikeaksi unelmamajapaikaksi - se sijaitsi kahden vuoren välissä, kylän laidalla ja näköalat olivat mahtavat.

Keskiviikkona ei meillä ollut vielä konsertteja, vaan matkan jälkeen “tyydyimme” lähinnä ihailemaan maisemia ja ottamaan aurinkoa. Illalla kävimme vielä kuuntelemassa avajaiskonsertissa paria kuoroa, esimerkiksi sardinialaista mieskuoroa Grazia Deleddaa, johon törmäsimme vielä monesti matkan aikana.

Torstaina pääsimmekin sitten itse laulamaan. Matkustimme pelottavalla köysiratatuolihissillä päätä huimaavan korkealle alppimajaan, jossa pidimme ensimmäisen konserttimme Italian taivaan alla kansanlaulujen merkeissä. Ja illalla, jokapäiväisen neljän ruokalajin, sympaattisten tarjoilijoiden tuoman laatuaterian jälkeen, oli vuorossa kirkkokonsertti, luonnollisesti hengellisellä ohjelmistolla. Siellä suosiomme oli huima: yleisö nousi seisomaan huutaen: “Viva Vantaa!” Tullessamme ulos kirkosta saimme vielä toiset raivokkaat aplodit ulkona odottaneelta yleisöltä, jolle lauloimmekin sitten vielä kirkon portailla encorén. Tämän jälkeen muutkin paikalla olevat kuorot halusivat myös esiintyä meille, joten selvisimme bussiin vasta noin tunnin “kilpalaulannan” jälkeen.

Perjantai sujui suhteellisen löysällä tempolla, mikä sopikin hyvin sateiseen säähän. Aamulla lauloimme päivän ainokaisessa konsertissamme paikallisessa konserttisalissa Sesto-talossa. Koko kuoron voimin käytiin pizzalla kuskimme Toni “Jürgenin” puhuttua meidät sisään ravintolaan, josta ei aluksi pitänyt saada pizzaa… Ilta sujui rattoisasti ja päättyi kuoron yhteiseen, hulvattomaan illanviettoon.

Lauantai olikin sitten suuri päivä. Aamulla esiinnyimme monien muiden kuorojen muassa kauniiden maisemien keskellä pienen kirkon pihalla. Esiintyminen sujui hyvin ottaen huomioon, että kyseessä oli ulkoilmakonsertti. Samalla huomasimme olevamme jonkinlainen nähtävyys, sillä vaikka oma esiintymisvuoromme oli jo aikaa sitten mennyt, yleisö vain tuijotti meitä. Jopa muutama kameramies, joiden piti kuvata konserttia, keskittyivät pääasiassa tienpenkalla istuvien sinivalkoasuisten kuorolaistemme filmaamiseen.

Päivällä teimme retken vuoristokylään, jolloin pääsimme viimein hoilottamaan antaumuksella matkan miltei tunnariksi muodostunutta Sound of Music-teemaa (tosin ei yleisön edessä). Matkamuistot ja tuliaisetkin löytyivät suhteellisen kivuttomasti.

Illalla sitten “räjäytimme pankin”. Esiinnyttyämme ensin hotellin väelle saavuimme bussilla suomi-iskelmien saattelemana palatsiin, jossa oli kuulemma asunut myös Itävallan keisari Franz Joseph. Mahtavassa Mahler-salissa Einojuhani Rautavaaran Lorca-sarja ja Jaakko Mäntyjärven Pseudo-Yoik Lite kuulostivat paremmilta kuin koskaan aiemmin, kiitos mahtavan akustiikan (ja tietysti meidän!). Oli todella hienoa nähdä ja kuulla yleisön räjähtävän myrskyisiin suosionosoituksiin ja “Bravo, Bravissimo”-huutoihin. Adrenaliinin ansiosta hymy pysyi kasvolla vaivattomasti ainakin puoli tuntia, ja syveni entisestäänkin kun kuulimme, että meidät oli esiintymisemme perusteella pyydetty Veronan musiikkifestivaaleille ensi vuonna. Valitettavasti jouduimme siirtämään matkaa vielä siitä vuodella eteenpäin - onhan ensi kevään suunnitelmissamme jo Corkin kuorokilpailu Irlannissa. Ah, tätä maailmanmatkaajan valintojen täyteistä elämää…

Noh, edessä oli vielä Kuorojen Yön esiintyminen yhdentoista jälkeen illalla. Siellä osallistujia oli jälleen monia. Saimme mielettömät aplodit yleisöltä. Hotelliin selvisimme vasta puolenyön paremmalla puolella.

Viimeisenä eli sunnuntaiaamuna saimme kuulla, että meitä oli pyydetty päättäjäiskonserttiin alkuperäisistä suunnitelmista poiketen, koska esiintymisistämme oli pidetty niin paljon. Suostuimme tietysti, ja niin kaivettiin jo pakatut kuoropuvut vielä kerran esiin laukuista. Konsertissa lauloimme jo hitiksi muodostuneen Pseudo-Yoik Liten ja saimme jälleen hurjat suosionosoitukset, sekä myös ihanan “sopivat” festivaali T-paidat. Niiden kanssa oli hyvä lähteä kohti Münchenin lentokenttää ja koti-Suomea. Mutta vaikka menestyksekäs festivaali onkin nyt ohi ja ikävä kalvaa, tämä ei jää tähän. Nyt sen tiedämme: The star is born.

Riikka Kinnunen & Hanna Särkkä, Nuorisokuoro Laurus